torstai 26. toukokuuta 2011

Päiväkerhon kevätjuhlaan




Huomenna se on, meidän esikoisemme ensimmäinen päiväkerhon kevätjuhla <3 Vanhalla mekolla mennään, mutta tajusin "kauhukseni", ettei neidillä ole mitään pitkähihaista hihattoman mekon päälle. Onneksi kangaskaapista löytyi hyvin laskeutuvaa ja erittäin joustavaa valkoista trikooneulosta (onko seassa siis lycraa vai mitä, minä olen ihan ulkona noista virallisista termeistä - tiedän vain, miltä mikäkin kangas tuntuu ommella ja käyttää - ja mikä sopii mihinkin parhaiten ;D). 

Helmat levenevät edessä ja sivusaumoista ja jatkuvat hieman pidempinä alas. Eteen ompelin rypytetyt trikookaitaleet ja hihansuihin leikkasin reilusti leveyttä, jotta jäävät kivasti pussille. Lisäsin vielä etukappaleiden alaosiin muutamia perhosia valkoisesta pilkkupuuvillasta, jotka tikkasin kiinni tällä kertaa suoralla ompeleella. Trikoo on muutenkin niin hirmuisesti joustavaa, että satiiniompeleella perhosten reunat olisivat vallan kihartuneet! 

Niin, kun tuon röyhelöreunan olisi tarkoitus olla kuvan mukaisesti toisiansa vasten, niin tässä nyt on tällainen pieni ongelma...(Suunnittelemattomuus kostautuu näköjään väistämättä!) Auta naista mäessä: millaisen kiinnityksen itse valitsisit tällaiseen venyvään ja laskeutuvaan materiaaliin ja tällaiseen levenevään malliin? Haluaisin takkiin kuitenkin sulkemismahdollisuuden koska pienellä nuo helmat laahuttavat menossa miten sattuu, eikä takki näytä sitten yhtään kivalta. Itse ajattelin valkoisia neppejä, mutta millä tavalla? Puuvillaperhoset kävivät mielessä (neppi kiinni perhosen toiseen laitaan, ja perhosen toinen siipi ommeltaisiin yksinkertaisesti toisen etukappaleen reunaan), mutta kun tuo röyhelö on edessä! Toisena vaihtoehtona ajattelin kiinnittää piilo"lärpäkkeet" nepin toiselle osalle etukappaleen toiselle puolelle, ja toinen osa nepistä sitten näkyviin (joka tietysti vaatii joustamattoman tukikankaan - voisi olla vaikka pikkuriikkinen puuvillaperhonen?). Voiha hyvä ihme jos tästä nyt joku vielä selvän ottaa... Anteeksi. 

Juu, taidan turvautua rintaneulaan hätäkiinnitysvälineenä ja toivoa, ettei avaudu itsestään kesken juhlan ;) Jospa sitten keksisin (tai sinä, rakas lukijani!) käypä idean ;) Tai sitten ompelen parit nauhat röyhelön sisäpuolelle piiloon, ja sipaisen kiinni rusetilla :) 

Hei, tervetuloa vielä teille uusille lukijoille! Toivottavasti viihdytte!!! <3

5 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis!!!! Sulkemisjutuissa en osa auttaa...

    VastaaPoista
  2. Oijoi, miten hurjan hieno!! *vihreänä kateudesta* :) Minä äänestän rusettisysteemin puolesta. Tai sitten voisit laittaa jonkin ison yksinkertaisen napin ja siihen kiinnityksen sellaisella lenksulla (mikäs sen nimi nyt onkaan?) En lähtisi laittamaan enää mitään monimutkaisia perhosjuttuja. Less is more, takki on tällaisenaan täydellinen :)

    VastaaPoista
  3. Kävisikö tuohon vain joku kaunis ja kepoinen/kesäinen vyö?

    VastaaPoista
  4. Komppaan Mariaa, joko nauhoilla rusetti tai sitten tuo yksi nappi. On kyllä upea takki!

    Mulla on jäänyt monta kertaa sun postaukset kommentoimatta, kun tunnut olevan aina liikkeellä yöaikaan (kuten minäkin). Meidän herkkäuninen ukkeli nukkuu tuossa seinän toisella puolella ja herää näppäimistön ääniin... :) Eli käyn yleensä heti lukemassa, mutta sitten unohtuu kommentointi seuraavana päivänä:)

    VastaaPoista
  5. Mulle tuli taasen sama mieleen kuin Tiinalle, eli nauhasta rusetiksi sidottava vyö, tai sitten pari valkoista hakasta rinnan kohdalle piiloon, niin ettei kiinnitys näy ollenkaan.

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)