Kiitos
Sofialle sekä
Tupunalle tunnustuksesta! Olen kovin ilahtunut! <3 Vihdoin saan aikaiseksi postata tunnustuksen kahdeksan asian kera - tosin en vieläkään tiedä, mitä ne voisivat olla! Vielä kuitenkin kuva söpöistä See kai runeista, jotka tilasin kuopuksellemme
Katjan vinkistä
täältä. Kiitos siis myös Katjalle vihjeestä :) Mielestäni kyseiset popot ovat kuin suunnitellut kuopuksellemme ;D Kasvun varaa löytyy, joten jospa erityisesti ensi kesänä pääsisivät sitten aktiiviseen käyttöön.
Nyt kuitenkin tunnustuksen pariin. Nämä ovat tässä hetkessä päähäni pälkähtäviä asioita minusta..
1. Pidän kirjoittamisesta, mutta en ole tehnyt sitä varsinaisesti ollenkaan sen jälkeen, kun esikoinen (3v7kk) syntyi. Ruosteeseen on valitettavasti päässyt lipsahtamaan sekin taito.
2. Rakastin pienenä Peppiä. Hän oli esikuvani ;) Ja omat tyttäreni seuraavat näköjään perässä.
3. Minulla ei valitettavasti ole sisaruksia, mutta serkkuja sitten senkin edestä. Miehelläni on puolestaan kahdeksan sisarusta, joten "sisaruksia" on sitten kuitenkin siunaantunut onneksi näin aikuisiällä ;) Terkut vaan, jos luette tätä!
4. En ole käynyt koskaan rantalomalla enkä ylipäätään Norjaa kauempana. Senkin edestä olen kiertänyt vanhempieni ja sukulaisteni kanssa Suomen maata. Kesät menivät asuntovaunuillessa leirintäalueilla ja talvisin viikonloput laskettelukeskusten kausipaikoissa.
5. Minun on usein vaikea sanoa "ei".
6. Olen taas aloittanut tekemään graduani eteenpäin kahden vuoden tauon jälkeen (hurraa, minä!). Ja sekös tuntuu hyvältä, kun uskalsi tarttua siihen!
7. Olen ollut aina "isin tyttö". Isän kanssa on saunottu, puuhailtu autotallissa(kin) ja varsinkin moottoripyöräilty. Kesäisin perhepäivähoitoon päristeltiin moottoripyörän kyydissä. Olen jopa nukahtanut vanhempieni väliin moottoripyörän selkään, jolloin saappaani tippuivat tielle kesken ajon :D
8. Minulla on huono "leipomisitsetunto", vaikka periaatteessa tiedän osaavani, jos haluan (onhan niitä ohjeita jos jonkinlaisia!). Äitini on aina ollut todellinen jauhopeukalo - pullat, kakut ja muut ihanat leivonnaiset, suolaisia unohtamatta, ovat olleet suussasulavia. Ehkä siksikään en ole tullut tarttuneeksi kaulimeen kovinkaan helposti, kun ihanista leivonnaisista ei ole ollut puutetta ;)
Valitettavasti ompeluun liittyviä tunnustuksia ei näihin mahtunut ainuttakaan. Mutta ehkäpä joskus vielä ;)
Haluaisin lähettää tunnustuksen tällä kertaa eteenpäin:
Voi teitä ihania olisi vaikka kuinka! Onneksi olette jo moni saaneetkin tämän tunnustuksen, joten en viitsi laittaa uudestaan teitä, jotka tiedän saaneen saman tunnustuksen, tähän listaan ollenkaan.

Kevät, kevät, kevät. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun koin lupauksen keväästä ajellessamme moottoritietä pitkin kankaanpainannan kurssille, joka alkoi tänään. Katsellessani laskevan auringon pehmeää valoa likaista, lumetonta ja kuivaa asfalttia vasten sekä lumettomia puita, oli pakko myöntää, että kyllä se kevät on jo kynnyksellä! Sen verran täytynee huomauttaa, että kevät on itse asiassa lähes epämieluisin vuodenaika minulle loskineen ja säänvaihteluineen - mutta sen hienous piileekin siinä, että se on lupaus KESÄSTÄ!
Kankaanpainannan kurssista vielä sen verran, että kyseessä on ainoastaan lyhyt työpaja ja varsinainen työpajaviikonloppu on vasta parin viikon kuluttua. Odotan innolla ja olen tässä visioinut kuosejakin :) Ihanaa, pääsen kokeilemaan seulan valotusta! Metritavaraa olisi tarkoitus saada aikaiseksi - saas nähdä, miten äiskän käy!