torstai 3. maaliskuuta 2011

"Princess-nightie"



Tämä postaus on kyllä jotain ihan tavanomaisistani poikkeavaa. Olen jo jonkin aikaa pitänyt silmällä kangaslaareja, josko joku esikoiselle mieleinen kangas löytyisi yöpukua varten, ne kun ovat nyt hänen vaatekaapissaan kortilla. Ja miten sattuikaan, löysin sitten Eurokankaasta tuossa iltasella muun perheen ollessa esikoisen balettitunnilla kangasta, jonka ainakin varmasti tiesin olevan esikoiselle mieleen. 

Prinsessoja, mekkoja, balettitossuja, pikkulintuja, linnoja, heppoja vaunuineen... 
Ja mikä tärkeintä, kankaan väri oli oikea. 

Yläosan pääntien etuosassa on mukamas hieman rypytystä, mutta sen määrä jäi kyllä ihan liian naftiksi. Alaosaksi löytyi samasta kilokangasvuoresta söpöä valkoista ribbineulosta vaaleanpunaisilla pikkupalloilla. Harmittaa nyt jälkeenpäin, kun en tehnyt raglanmallia pilkullisilla hihoilla - olisi raikastanut yläosaa kivasti. Tosin ostin kankaita vain minimimäärän, joten ei olisi tainnut pilkkukangas edes riittää. Yöppi vedettiin kuitenkin hyvin mielellään päälle, joten näillä näkymin ei tule kaapissa lojumaan :) (Onneksi pitkästä aikaa jotain itse tekemääni, mistä esikoinen tykkää!) Luulenpa, että tässä asussa voi nähdä ainoastaan pinkkejä prinsessaunia ;)

Edit: En ymmärrä, miksi olen niin vastahankainen näihin tosi tosi prinsessamaisiin juttuihin - itse olin esikoisen iässä ihan samanlainen: mitä enemmän vaaleanpunaista, pitsiä, kimallusta tai muuta siirappihunajasokerityyliä, sen parempi :) No joo, ovathan ne tosi söpöjä ja varsinkin juhlamekoissa pidän edelleen pikkuneitien hattaraunelmista tylleineen ja runsaine helmoineen. Mutta arjen käytössä jotenkin omaa silmää miellyttäisivät suuresti kaikki reippaat unisex-värit ja kuosit. Äidin täytyy kuitenkin toppuutella omia toiveitaan ja antaa tytön kokea prinsessautensa myös vaatteissa. Onhan hänellä siihen täysi oikeus <3

3 kommenttia:

  1. Hieno! kyl tuos kelpaa nukkua :)
    Meil ei pienempi tyttö viel osaa kunnol sanoo mistä tykkää ja on helposti äidin ohjattavissa tykkäämään (voi ku ellalla on nötti uus paita ;), se monesti riittää). mut koht 6v neiti onki sit tarkka, todella tsrkka värien ja mallien suhteen mitä kelpuuttaa.

    VastaaPoista
  2. Aivan supersuloinen. Tuollainen yöpuku on jokaisen pikkuprinsessan unelma :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)