tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ankka ja Kissa





Jopas tulinkin iloiseksi kun pitkästä aikaa ehdin kurkistelemaan blogiini :) Teitä lukijoita on pyöreät 100 jo! Tervetuloa uusille, kiitos vanhoille uskollisuudesta! Hauskaa, että arvontakin ilmeisesti on mieleinen :)  Ja heti perään pahoittelen pitkähköä postausväliäni.

Tänään oli isovanhempien kyläilypäivä, joten sakset suhisivat (vai miten ne ääntävätkään?) ja ompelukone pääsi laulamaan pitkästä aikaa. Ankanpoikanen vaappui tummanpinkille velourille ja syntyi tällainen, mielestäni ihan hauska, ANKKA-liivitunika. Turkoosin tunikan etukappaleeseen sipsutteli viehkeän pinkki kissaneiti. Tähän KISSA-tunikaan ompelin hihatkin ja tarkoitukseni oli saada hihoista hieman pussimaiset, mutta en ilmeisesti raaskinut leikata tarpeeksi leveitä hihansuita, joten puolinaiseksi yritykseksi jäivät pussit tällä kertaa. Lisäksi applikointien jäljessä olisi parantamisen varaa joissakin kohtaa, mutta suht tasaista jälkeä kuitenkin. Kummastakin silti tykkään, jälleen kerran yksinkertaisuus kunniaan - ainakin omasta mielestäni :) Nyt täytynee malttaa mennä unten maille totuttua aiemmin, sillä päänuppi on alkanut kenkkuilemaan turhan lyhyistä öistä... Mukavaa viikkoa kaikille, postaillaan kun ehditään :)

11 kommenttia:

  1. Ankka on erittäin suloinen!!!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan sympaattinen tuo ankka!! Eipä silti kissakin on söpö, mutta jotenkin tuo ankkahahmo vetoaa minuun aina. =D

    VastaaPoista
  3. Ihania ja tosi kivat väriyhdistelmät! :)

    VastaaPoista
  4. Todella ihania molemmat! Tuo ankka vei sydämeni pitkine ripsineen ja veikeine ilmeineen! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi suloiset kuvat ja ihanat värit!

    VastaaPoista
  6. Tosi kivoja mekkoja. Ja kuules, mun blogissa on sulle tunnustus. Siitä vissiin pitää tälleen ilmottaa.. :)

    VastaaPoista
  7. Mulla olis blogissa sulle jotain pientä. ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanaiset lukijat ihanista kommenteistanne!

    Ja voi KIITOS Nova Melina ja NorppaStiina tunnustuksesta <3 !!! Palaan siihen kunhan saan tämän viikonlopun ajan painiskeltua tarpeeksi kankaiden kanssa (kankaanpainokurssi ;D)!

    VastaaPoista
  9. Tolla Ankalla on aivan huippu ilme. Sen tunikan helmatikkaus näyttää kivalta, millainen ommel siinä on?
    Taina

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)