maanantai 26. elokuuta 2013

Haaremileggarit


Jokin aika sitten Noshin Outi kysyi, haluaisinko testata heidän uutta raitaribbiään. Tietty halusin! Valitsin tuon dark clay -sävyn, mikä on mielestäni tosi kaunis harmaaseen taittuva ruskea. Tilasin myös ihanaa polka dotsia ja samanväristä yksiväristä jerseytä. Ribbi on paksua ja mielestäni jämäkkää, mutta joustaa tosi reilusti, mikä pitää huomioida leikatessa kappaleita. Tästä saa varmasti ihania peruspaitoja ja -leggareita, mutta koska sellaisia on jo Noshin omassa mallistossa, halusin tehdä jotain erilaista. Haaveilen myös itselleni tuosta ribbistä toppia <3

Esikoinen on toivonut keväästä asti itselleen haaremihousuja, joten yhdistin ribbin haluamiinsa haaremeihin. Kaava on oma (eipä näihin kyllä mitään kaavaa oikeastaan edes tarvittu), ja olen tyytyväinen lopputulokseen, kuten myös eskarilaisemme, joka otti tällä kertaa asenneposen kuvaan... ;) Kasvunvaraa lahkeissa on, mutta kun ovat ihoa myötäilevät, eivät valu kantapäiden alle. Housuille tulee myös yläosa, jonka bloggailen sitten kun ehdin saamaan sen valmiiksi. (Olen pahoillani tuosta kuvassa olevasta valmisvaatteesta, tähän hätään ei löytynyt puhtaista vaatteista mitään itse tehtyä väriin sopivaa...)

Noshin syyskankaat ovat omaan makuuni tosi herkullisen sävyisiä. Erityisesti olen tykästynyt tuohon sahramiin yksiväriseen velouriin, ja harmittaa kovasti kun en ymmärtänyt tilata sitäkin...

3 kommenttia:

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)