maanantai 28. helmikuuta 2011

Perhoset vol 2.




Tänään on ollut helppo päivä lasten kanssa. Ovat leikkineet paljon yhdessä, etsineet aarrekartan avulla aarretta, joka oli piilossa työhuoneen sohvan takana. Olen saanut hyvällä omallatunnolla touhuilla ruuanlaiton ohessa omiani kun lapset ovat puolestaan hoitaneet oman työsarkansa, leikin <3

Olihan se sitten tehtävä toinenkin perhoshame runsaammalla helmanrypytyksellä, lasten kerrankin touhutessa tyytyväisinä omiaan. Tämänkin voisin myydä, jos esikoisemme ei hamoseen satu ihastumaan niin, että haluaisi sen itselleen. Ilmoittelen kunhan keskustelen asianosaisen kanssa ;) Tämä on mielestäni kooltaan n.98. En siis ole kaavoja vielä piirtänyt joten siksi tällainen arvausleikki. Ottobren ilmoittamien mittojen mukaan taas vastaa kokoa 92 mutta ainakin meidän esikoiselle (joka käyttää kaksoiskokoa 98/104 ja on tosin hoikka ja rakenteeltaan siro tyttö,) hamonen on jopa aavistuksen löysähkö vyötäröltä. Jos myyn, hinta on 23,- (kangasta meni enemmän kun kokokin on sen verran suurempi ja helma runsaampi, ja kahden perhosen applikaatio). Kysele s-postin kautta, jos kiinnostuit :) Voihan sitä aina tehdä omalle tyttärelleen toisen, jos nyt niin tykästyy. 


Tulipas tuosta mieleeni heittää ilmaan kysymys: Innostuvatko omat lapsenne heille tekemistänne vaatteista? Tuleeko itse tehdyistä vaatteista niitä "lemppareita"? Meillä nimittäin on niin, että lähes ainutkaan vaatekappale, jonka olen omilleni tehnyt, ei mene lapsen omasta aloitteesta päälle. Tai no, kyllä kuopus suostuu laittamaan mitä päälle puetaan, mutta esikoinen - ah sitä valikoivuutta! Ja miten turhauttavaa äidille..

Mutta kesäfiiliksissä näköjään ollaan, ihan huomaamatta, kun tässä nyt on niin paljon sääkin lauhtunut ;) Tule pian, kevät! Mukavaa viikon alkua teille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Tosi nätti hame :) Meillä on joitakin tekemiäni vaatteita, jotka on kivoja, mutta yleensä tuo pukeminen on tylsää hommaa ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana hame! Tuo uusinta on kyllä ihanampi kun helmaa on enemmän mutta ihastuin tuon vihreän hameen perhoseen. ♥
    Meillä neiti on vielä niin pieni, että äiti saa valita vaatteet (kunhan se on mekko - ja kaikkihan on silloin mekkoja ;). Tulevia kauhulla odotellessa...

    VastaaPoista
  3. Riippuu ihan vaatteesta. Yleensä äidin ompelemat ovat niitä mieluisampia, mutta ei todellakaan aina. Jotkut ovat ihan tyhmiä eikä niitä haluta laittaa lainkaan päälle. Meillä tuo nuorinkin hylkii joitakin vaatteita jos ovat väärän värisiä tms.

    VastaaPoista
  4. Tässäkin perhoshameessa ihanat värit! Onko helmassa peitetikki?
    Meillä neitokainen on vaatteiden valikoinnissa omaa luokkaansa, pojille toistaiseksi voi pukea äidin mieltymysten mukaan. Toki isommalle pojalle mieluisia on koneet tms. Jos sellaisen kuvan teen paitaan, niin siitä tulee lemppari. Tytön mieltymyksiä on vaikeampi arvailla, koska ne vaihtelee ;) Se kyllä harmittaa, jos lapsi ei suostu laittamaan päälleen rakkaudella tehtyä vaatetta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Meillä kyllä osataan olla NIIN tarkkaa ja nirsoa, että. Kyllä moneen kertaan vaihdellaan päivän mittaan vaatteita omasta aloitteesta, ja kaiken pitäisi olla jotain prinsessajuttua ja vaaleanpunaista... En osaa varmaan tehdä niin prinsessamaisia juttuja, että kelpaisi!

    Tupuna, nyt vasta huomasin sun kysymyksen! Helmassa on joku jousto-ommel, peitetikkikonetta en omista. Minusta tuo jousto-ommel tai jousto-overlock (eli peitetikkiähän se taitaa kyllä meinata), en nyt muista kumpi oli, toimii hyvin velourille tehostevärisellä langalla :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)