Esikoisen tanssikoulun kevätnäytökset ovat tänä iltana, ja esiintymisasuna kuuluu olla mekko, jossa on helppo liikkua. Lisäksi esitykseen kuuluu ottaa oma nukke. Teinkin mekot sekä tytölle että nukelleen, tietysti. Esiintymään pääsee kuulemma Tähkäpää, ja tyttö valitsi mekkoon vaaleanpunaisen trikoon. Mallina on jälleen kerran Mekkotehtaan Katariina, nuken mekko on tehty omalla kaavalla Katariinaa mukaillen. Trikoo on EK:sta, hieman murrettua vaaleanpunaista mutta ei vaaleinta - olisiko murrettu pinkki sitten se totuudenmukaisin ilmaus väristä. Etukappaleisiin silitin sudenkorentoja kultakimalteisesta silistyskalvosta. Joustopitsi on lähikangaskaupastamme kivenheiton päästä. Pahoittelen keskimmäisen kuvan heikkoa laatua.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kahdelle kevätnäytökseen
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Twinkle, Twinkle, Little Star!
Eilen sain inspiraation, joka oli heti toteutettava. Kokeilin silitysmuovia (/-kangasta/-kalvoa, miksi kukanenkin tätä haluaa kutsua) koko ommeltavalle kappaleelle - ikäänkuin kuosittaa/kuvioida koko kappale - ja omaan silmääni lopputuloksesta tuli kyllä aikas kiva:
StARa -leggarit ja -pipo.
Ainut mikä mietitytti, oli muovin kestävyys venytyksessä, sillä sekä pipossa että leggareissa venytystä tapahtuu. Minulle tuo silitettävä muovi on hieman liian korkeaa matematiikkaa, koska sen silitysaika näkyy olevan todella tarkka: jos silittää liian vähän, ei kiinnity (onneksi voi aina silittää lisää), jos taas liian kauan, ei kiinnity silloinkaan - ainakaan oman kokemukseni mukaan, ja tässä ei sitten enää auta silittää lisää. Näissä harmitti erityisesti pipon kohdalla muutaman tähden kiinnittymättömyys. Ilmeisesti silitin liian kauan. Onko teillä muilla kokemusta silitysmuovista? Tämän muovin olen hankkinut PikkuPiltin Jonnalta, aiemmat käyttämäni LaraLil -blogin Annalta.
Hmm. Muovi on niin houkuttelevaa sen antamien mahdollisuuksien vuoksi, joten en todellakaan aio luovuttaa vaan testata kärsivällisesti edelleen. Ensimmäisessä silitysmuovikokeilussani kuvat ovat pysyneet aivan hyvin, mutta näiden kohdalla oli kyllä aika suuri yllätys, ettei muovi kiinnittynytkään. Trikoo on pehmeää, joustavaa puuvillajerseytä EK:sta. Ihana laatu, eikä hintakaan ollut paha. Kaavat ovat omia.
Hauskaa vappua kaikille! Täällä on aikas viileää, mutta jospa se kesä kylmistä ilmoista huolimatta tulisi piakkoin, kun nyt siirrytään jo toukokuun puolellekin!
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Pikku-muijan takki
Pikkuneidin vaatekaapista on puuttunut kevättakki, ja vihdoin hän sen sai heti synttäri- ja sairastelutiimellyksistä selvittyämme. Mitäs muutakaan, kuin trendikästä Muija-kuosia Marimekolta, josta syntyi:
Minä niin rrrrakastan Marimekkoa! Mukavinta tässä on se, että kaikki asusteet käyvät tähän mustaan, eikä kuosin kuvio ole liian voimakas ja isokokoinen, joten myös erilaisia kuoseja voi yhdistää värien lisäksi tähän helpommin.
PikKu-muiJAn taKKi.
Minä niin rrrrakastan Marimekkoa! Mukavinta tässä on se, että kaikki asusteet käyvät tähän mustaan, eikä kuosin kuvio ole liian voimakas ja isokokoinen, joten myös erilaisia kuoseja voi yhdistää värien lisäksi tähän helpommin.
Kaavan pohjana käytin Ottobren 1/13 numeron takkia nimeltä Against the Wind. Muutin kaavaa hivenen a-linjaisemmaksi, ja kavensin hartialinjaa sekä madalsin kaulusta. Lisäksi lisäsin hihansuiden sisälle resorit, jotta takki olisi lämpimämpi. Vuorina on ohut harmaameleerattu trikootikki (EK:sta). Koko on 74/80, eli pienensin kaavoja mainitsemieni muutosten lisäksi kauttaaltaan.
Kuvista taskujen napit puuttuvat vielä, mutta en malttanut olla kuvaamatta takkia heti, koska viikonloppuna siihen on aina paremmat mahdollisuudet. Napeiksi yritän vielä löytää metalliset vetoketjuun sopivat. Tästä tykkään itse paljon! Pipokankaatkin odottavat, mutta niistä myöhemmin :)
Kuvista taskujen napit puuttuvat vielä, mutta en malttanut olla kuvaamatta takkia heti, koska viikonloppuna siihen on aina paremmat mahdollisuudet. Napeiksi yritän vielä löytää metalliset vetoketjuun sopivat. Tästä tykkään itse paljon! Pipokankaatkin odottavat, mutta niistä myöhemmin :)
| Toiminnot: |
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Party tunic!
Neljävuotiasta juhlitaan huomenna ja ylihuomenna, ja valmisteluihin onkin mennyt kaikki "ylimääräinen" aikani. Eilen kävi mielessä ensimmäistä kertaa, mitä itse pukisin päälleni, eikä vaatekaapista löytynyt - tietenkään - yhtään mitään kelvollista. Illalla ompelin "hätäapujuhlatunikan" ilman kaavoja, koska työhuoneeni toimii tällä hetkellä keittiöremontin varastona kaikkine tiskialtaineen, uuneineen ja laatikostoineen, enkä pääse kaava-arkistolleni ollenkaan. Uskomatonta, mutta totta. Pakollinen ompelutauko on kestänyt jo aivan liian kauan...
Tunikan tein mahdollisimman riskittömästi, jotta saisin säästettyä aikaa turhilta korjailuilta. Maltillisesti lepakkohihainen tunika sai empireleikkauksen ja kuminauhakujan (etukappaleen yläosa on pikkuriikkisen liian lyhyt minulle ja kuminauha ehkä hieman liian löysällä, mutta ei häiritsevästi), sekä leveät "resorit" hihansuihin, jotka ovat hieman pussittavat. Hihat ulottuvat kyynärtaipeeseen eli ovat 1/2-pituiset. Helman jätin huolittelematta ja yksityiskohdaksi silitin hopeisesta silityskalvosta tuollaisen "sydänpilven". Tämän tunikan kohdalla muistin vain erään pikkuseikan: lepakkohihat eivät oikein sovi minulle... Ne voisi tietysti muuttaa "tavallisiksi" hihoiksi, mutta kangasta ei ole enää jäljellä. Harmistuttaa, mutta tämän on nyt vältettävä, kun aikaa ei ole käytettäväksi tähän enempää.
Leivoin joku sunnuntai pitkästä aikaa perunarieskasia. Olivat muuten hyviä, enkä muistanutkaan, kuinka nopeaa rieskojen leipominen on. Suosittelen :)
Tunnisteet:
aikuisten vaatteet,
muuta,
rypytys,
silitysmuovi,
tunika
| Toiminnot: |
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Hyvän mielen paketti
Hei vaan! Tulin jakamaan teille lyhyesti sen, miten pienetkin asiat voivat saada iloisen mielen :) Keskimmäisen neitomme 4-vuotispirskeet ovat lähestymässä, ja tilasin viime viikolla täältä muffinsivuokia kyseisiin juhliin. Matkahuollosta tänään noutamani paketti oli niin kauniisti pakattu, että oli otettava siitä kuva ennenkuin raaskin avata. Lisäksi lähetyksessä oli ihana kangaskassi pikkuostoksia varten, ihan hyvänmielen -bonuksena <3 (Ps. Tämä EI ole maksettu mainos, tulin vain niin iloiseksi kauniista lähetyksestä! :) )
Toinen kuva tuli näpättyä keittiönurkkauksesta. Meillä uudistetaan keittiötä ja mm. siitä syystä täällä blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Toki mahtuu elämään tällä hetkellä jos jonkinmoista muutakin projektia... ;) Kuvassa näette ihan pikkuriikkisen esimakua uusista kaapinovistamme. Laatikostot odottavat asennusta, samoin pöytätasot, uuni ja liesi. Liesikupukin on vielä hakusessa... Mutta hyvä tästä vielä tulee :)
| Toiminnot: |
lauantai 23. maaliskuuta 2013
Tähkäpää
Varmasti moni teistä blogissani vierailleesta tietää meillä olevan kolme prinsessaa. Kaksi isompaa on tällä hetkellä varsinaisessa prinsessaiässä, vaikka kyllä pienimmäinenkin (1v3kk) pukee kovasti jos jonkinmoista kasaa koruja kaulaansa. Parisen kuukautta sitten isompien tyttöjen toiveesta kokeilin varsin piirtää yksinkertaista kuosia Tähkäpäästä, mutta luonnos jäi jostakin syystä työhuoneen pöydälle lojumaan. Tänään paperipinoa selatessani löysin luonnoksen ja ajattelin kokeilla siitä jotakin.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Vinksin vonksin
Sain Noshin Outilta viikko sitten ihanan tarjouksen saada tutustua heidän uuteen raitajoustofroteeseensa, ja tartuin tilaisuuteen tietysti. Kankaan värin valinta oli vaikea, ja valitsin sitten summassa yllättäen vihreää ainaisen pinkin sijasta. Tilasin samalla keskimmäiselle siskolle oranssia, jotta ei kateus iske, mutta siitä en vielä ehtinyt ommella mitään. Lisäksi paketissa tuli bonuksena iki-ihania luomuribbiresoreita joita on kyllä tilattava lisää. Nämä on ihania!
Teilläkin on varmaan joskus sattunut projekteja, joiden hieno alkuvisio on kärsinyt, kun kaikki on vaan tuntunut menevän mönkään. No, tämä oli juurikin sellainen. Ensin olin suunnitellut mekkoa pitkillä hiharesoreilla ja vähän erikoisemmilla taskuilla, mutta koska tämä joustis olikin sen verran paksua, tuntui, etten viitsi kevään kynnyksellä tehdä sellaistakaan. Niinpä idea vaihtui huppariksi, jotka ovatkin olleet meillä tällä hetkellä "kortilla".
Heti ensiksi pesin kankaan typeryyttäni 60 asteessa suositellun 40 sijaan (mitä en tehnyt uhmatakseni ohjetta, vaan silkasta muistamattomuudestani, kun olen joustikseni yleensä pessyt 60 asteessa). Hieman pinta sai nukkaa, mutta minun silmääni sitä on tosiaankin vain hieman. Ei häiritsevästi. Värit pysyivät hyvänä.
Sitten "keksin idean" laittaa huppariin yksiväristä joustista, ja huolimatta kankaiden välisestä paksuuserosta leikkasin palaset valmiiksi - eikä mielestäni kyllä radikaalisti haittaa käytössä. Selkä on Noshin vihreää raitajoustista (en hoksannut ottaa kuvaa selkäpuolelta). MUTTA jotain muuta mystistä tapahtui, ja huomasin taskujen olevan vähän eri korkeudella toisiinsa nähden VASTA ne ommeltuani! Pyörittelin kankaanpaloja turhan kauan, ja jotain meni siinä vaiheessa heikun keikun ja hupparitakista tulikin VInKsiN VoNksIn -huppari... Huuli pyöreänä katselin kätteni luomusta, mutta en jaksanut alkaa purkamaan. Luulen, ettei kuitenkaan näy tuolla liikenteessä neidin hypellessä enemmän tai vähemmän lauleskellessaan tätä tai tätä... Mutta arvatkaas, harmittaako tekijää tuo pieni kauneusvirhe.
Suosittelen kyllä tästä ihanuudesta juuri jotain hupparia tai jumpsuittia, sillä materiaali on ihanan jämäkkä ja paksu. 100% puuvillaa ja todellakin tällaiseen käyttöön kevään korvalla ja syksyn eskarin aloitusta ajatellen ihan nappi kangas. Kiitos vielä Nosh organics!
Tunnisteet:
huppari,
joustofrotee,
juju,
Nosh,
takki
| Toiminnot: |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























