perjantai 5. elokuuta 2011

Viemisiä



Huomenna olemme menossa kaksin yhden yön reissulle tänne - lapset jäävät isovanhemmille siksi aikaa yökylään. Lasten saamisen jälkeen emme ole viettäneet ainuttakaan yötä kaksin ilman heitä, joten lienee korkea aika saada viettää sellainenkin ennen joulukuuta, jolloin meille on luvattu syntyvän kolmannen ihanuuden :) Pienellä honeymoonilla ajattelimme kuitenkin vierailla ihanan ystäväperheemme luona, jotka ovat myös kakkosemme kummivanhempia. Tuliaisiksi yritin surauttaa perheen pikkuprinsessoille syksyksi velourpipot. 

Tyttöjen suosikkieläimiin kuuluvat koirat, joten ensimmäiseen tein hauvan. Toiseen oli tarkoitukseni saada aikaan pupua edes etäisesti muistuttava kaveri - mutta kyllä tästäkin sitten pupukorvainen koira mahtoi tulla. Bloggaan uhkarohkeasti pipot jo ennen kuin olen ne antanutkaan (muuten jäisivät kyseiset pipot bloggaamatta) ja toivon, etteivät saajat eksy ennen aikojaan blogiini! :) 

Postin mukana tulivat ihanaakin ihanammat capripöksyt esikoisprinsessallemme, sopivasti juuri neljävuotispäivän jälkeen! Kerrankin arpaonni suosi meitä :) Kiitos vielä valtavasti, Unikuu! Harmi, etten toistaiseksi ehtinyt napata housuista käyttäjäkuvaa niiden ollessa jalassa.

Ihanaa loppukesän jatkoa teille, rakkaat lukijani :) Bloggaillaan aina, kun ehditään...

5 kommenttia:

  1. Söpöt pipot! Ja onnea oikein kovasti:) Niin ja rentoutukaa kunnolla. Meillä sama juttu, eipä olla yhtäkään yötä oltu ilman lapsia... Nauttikaa!

    VastaaPoista
  2. Ihania uutisia teilläkin! Paljon onnea uudesta tulokkaasta :)Meillä la tammikuun alussa, hyvin samoilla mennään :) Tosi kivat pipot olet ommellut!

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea!!! ja pipot ovat suloiset!!!

    VastaaPoista
  4. Söpöiset pipot♥
    Oi, teille kahdelle toivon voimaannuttavia ja lempeitä hetkiä! Kurkin ohjelmaa....Saila Seurujärven laulut ovat koskettavan kauniita! NAuttikaa niin puhutusta kuin lauletusta sanasta ja ISän läsnäolosta!!Siu!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa!!!! Onnea ihan hurrrjasti! ♥ Ihania odotusaikoja! Niin ja - ihanat pipot. ;)

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)