maanantai 2. toukokuuta 2011

Hässäkkää :)



Niin on pidellyt hässäkkää, etten ole ehtinyt ompeluksiani postaamaan ennen lähetystä. Tosin toivoisin kyllä oikeasti jossain määrin lisääkin tilauksia ;) On se vaan niin kivaa saada tehdä jotain muidenkin lapsille kuin omille. Tässä yhdet tänään valmiiksi saamani Re-Made -farkut koko 68 (ihanan söpöt, ihan vauvakuume nousee jo pelkästä pienestä koosta :D). 

Taskujen puuvillasta tykkään hirveän paljon! Kangas ei ole vanhaa, mutta kierrätettyä sikäli, että kyseisen söpöyden huusin aika vastikään - myyjä oli hankkinut aikoinaan Ruotsista metritavarana. Kuosi on oikeasti tosi suloinen, erilaisia pilviä salamoineen, pisaroineen ja toki sitten on kukkuloita omenapuineen ja kukkaketoineen, ja ihania aurinkoja. En valitettavasti huomannut ottaa toisten kankaiden kanssa kuvaan. Kankaat ovat siis kaikki huudettuja. Aivan kerrassaan ihania mielestäni <3 Hyvä, että raaskin leikata ompeluksiin! Nämä ihanuudet siis ovat myös valittavissa verkkokaupan puolella mm. Re-Made- ja applikaatiotuotteisiin. 


Sitten vielä eräs huhtikuun kohokohdista. Suloinen kuopuksemme täytti komeat KAKSI VUOTTA <3 Mekko on ostettu aikoinaan esikoiselle jostain halpahallista tms., mutta onpas vaan aika söpö. Lisäksi kuvassa oleva pikkuneiti on sen verran mekkotyttö, että ennenkuin sängystä kunnolla pääsee ylös, vaatii jo KUKKAmekkoa päälle! :) Kakusta on vielä pakko mainita, että tämä oli ensimmäinen marsipaanikuorrutteinen kakkuni. Koristeet tein marsipaanista ja sokerimassasta. Iloisesti yllätyin, miten kivaa tuo marsipaanilla kuorruttaminen ja koristelu on. Olin jopa aika tyytyväinen lopputulokseen, vaikka  ei tuon kummempi koristeineen ollutkaan :)

Ihanaa, jos joku jaksaa käydä täällä silloin tällöin vielä kurkkimassa :) Yritän olla vähän ahkerampi postailussani vastedes - tykkäisin tästä niiiiiiin paljon, mutta eipä vain ole voimavarat ja aika kaikkeen riittänyt, vaikka kuinka haluaisi...

7 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita osaat tehdä! Olen seuraillut blogiasi vasta hetken, mutta sitäkin enemmmän ihastunut tekemiisi vaatteisiin!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Annika, tosi kiva että tykkäät! :) Tervetuloa lukijaksi (en tiedä, oletko, mutta tervetuloa lukemaa joka tapauksessa :D)!

    VastaaPoista
  3. Onnea suloinen 2v! Ja housut ovat todellakin upeat, listalla täälläkin;)

    VastaaPoista
  4. Upea kakkukin. Olet kyllä monipuolinen tekijä. :)

    VastaaPoista
  5. Oi, onnea 2-vuotiaalle! Ihana kakku, juuri minun makuuni; värikäs, mutta yksinkertainen. ;) Ja kivat pöksyt.

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)