sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Neropatit



Sain vihdoin saumurini kuntoon ja pääsin ompelemaan ensimmäiset vaatteet Käpysen valmistamasta Neropatit-trikoosta. Tämä on ensimmäinen kuosini, joka on tullut kankaaksi. Kangaslaatukin on mielestäni mukavan pehmeää ja joustavaa. Olen nähnyt muutaman valmiin vaatteen tästä kankaasta FB:ssa, mutta vielä en ole nähnyt tällaisia jotka olisi yhdistetty mustaan ja valkoiseen. 

Eräs omista visioistani kuosia piirtäessä oli tehdä leggareita (myös aikuiselle!) ja yhdistää tämä juurikin mustaan ja valkoiseen, joten sitä piti päästä ensimmäiseksi kokeilemaan. Isommat tytöt toivoivat leggareita, ja tarkoitukseni oli tehdä mustat tai harmaat joustocollegetunikat yläosiksi, mutta ne ovat vielä kesken. Kolmoselle tein tunikan high-low -helmalla, eli takaa helma on pidempi kuin edestä (mikä ei valitettavasti näy kuvassa). Alaosaksi ompelin Metsolan leveäraitaisesta joustofroteesta leggarit. Nämä oli tarkoitus leikata eriparisesti kohdistetuista lahjepaloista, mutta kankaan korkeus ei riittänyt ja leikkasin toisen lahkeen täysvinoon langansuuntaan (tämäkään ei kuitenkaan näy kuvassa kun ovat nousseet ja menneet ihan ruttuun...). 

Olisipas kiva nähdä lisää omia versioitanne!! Olisin iloinen jos laittaisitte kommenttiosioon linkkejä omiin blogipostauksiinne, jos sellaisia on :) Tästähän saa yllättävän monenlaista tyyliltään: hempeää, pelkistettyä tai sitten rokkaavan graafistakin. Tämä menee tytölle ja pojalle ihan yhtä lailla, ja tosiaan vaikka aikuiselle - ainakin minun mielestäni :)

20 kommenttia:

  1. Ihanat pienet neropatit! Kiva nähdä tästä kankaasta toteutettuna jotain, mulla odottaa vielä neropatit kaapissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepuli! Olisipa kiva nähdä, mitä saat aikaiseksi omasta kankaastasi!

      Poista
  2. Ihanat! Onko kangas tosiaan luonnossa enemmänkin turkoosi. Olisipa mieluinen yllätys! Käpysen kuvissa näytti aika harmaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona! :) pohjaväri on minttu, haalea sellainen. ei ollenkaan harmaa :)

      Poista
  3. Todella kivat vaatteet ja ihana tuo kangas. Sinä olet kyllä taitava noiden kuosien suunnittelussa!

    VastaaPoista
  4. meille tämä kangas kotiutui vasta perjantaina ja odotteleepi esipesua - hämmästyttävintä oli, että tyttö ei syttynyt yhtään kuosille kuvana, mutta kankaana tykkäsi kuin hullu pullasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla, glenni, että tyttö tykkäsi kankaana ;)

      Poista
  5. Itse ehdin juuri sopivasti ommella pojalle 2v synttäreille pitkähihaisen neropattipaidan. Tuli ihana ja kaikki kehuivat. Kiitos vain ihanasta kuosista! Mustat kapeat kantit sopivat mielestäni parhaiten pojan paitaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enni G, mustilla kapeilla kanttauksilla tuli varmasti pojalle hieno :) olisipa kiva nähdä paita!

      Poista
  6. Kiva idea tehdä housuksi! Niin taidan itsekin tehdä omalle pätkälleni ;)

    VastaaPoista
  7. Ihanat!Mulla loppui kangas, mutta jos tilaanlisää, teen siitä yhdet leggarit.Mustavalkoinen sopii kivasti tuohon kankaaseen! :)
    Ehkä olet nämä jo nähnytkin?http://variaaelamaan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Väriä.! aivan ihania luomuksia!!! kerrassaan <3

      Poista
  8. Ihan huippukangas! Tää onkin mennyt multa ohi! Noi leggarit on superduper khuulit!! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mahtavat leggarit!

    Täältä löytyy omat versioni http://aikaansaannokset.blogspot.fi/2013/10/mun-nero-ja-patti.html

    VastaaPoista
  10. Onnittelut tästä hienosta kuosista! Näyttää kivalta ja erilaiselta. Taitaapa meidänkin lapset saada jotain tästä :)

    VastaaPoista
  11. täällä meidän Neropatit: http://nevenmamma.blogspot.de/2013/10/neropatit-prinsessa-linnassa.html - kiitoksia ihanasta kuosista!

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)