lauantai 5. marraskuuta 2011

Takki tyhjänä



Vaitonainen blogini kertoo ainoastaan yhdestä asiasta. Tästä. Verkkokauppamme kuvaukset olivat tänään, ja mallikappaleita on ommeltu omalta osaltani kolmeen saakka öisin. Oloani on helppo kuvata yhdellä sanalla: POIKKI. Aamulla olen herännyt ennen kahdeksaa ja sekin hassu muutama tunti yössä on ollut yhtä tuskaa nukkumisen suhteen. Jokaisessa loppuraskaudessani olen kärsinyt unettomuudesta. 

Eikä tämä vuodatus valitettavasti tähän lopu. Saumurini, ihana uskollinen vanhus (Pfaff Hobbylock 788) alkoi, kas vain, kenkutella keskiviikkona ja lopulta eilen päätti mennä kokonaan yhteistyölakkoon kanssani! Loput mallikappaleet pitikin tehdä ompelukoneella enkä ehtinyt edes huolitella saumoja ajanpuutteen vuoksi. Harmittaa ihan valtavasti tuo turha työmäärä! 

Niin, te kun varmasti viisaina naisina tiedätte, missä voi olla vika kun saumuri tekee ensin hyppytikkiä toisen siepparilangan kohdalla ja sitten lopulta heittäytyy kokonaan toimimasta, sylttää vain ja toimii aivan holtittomasti ja lopulta kaikki langat on irti, tietenkin. Pitänee viedä huoltoon/korjattavaksi. Toivottavasti edessä ei ole kallis remppa! Olen kokeillut kymmenet kerrat langoittaa, vaihtanut neulat, puhdistanut... Kerran parin päivän sisällä kuului suht iso "klonks", mutta ei vaikuttanut jälkeen (mitä nyt teki muutamia hyppytikkejä ihan ennakoimattomasti  silloin tällöin, samaten kuin tuota ääntä ennenkin) ja minä tyttöhän vaan kaasua painoin sen kummemmin murehtimatta asiaa ;) 

¨


Kuvauksista lisää myöhemmin! Ihana lasten muotokuvaukseen erikoistunut perheyritys teki kärsivällistä työtä yhteensä kahdeksan lapsen ollessa mukana kuvauksissa yhtä aikaa! Odotan mielenkiinnolla lopputulosta! :) Ps. postaukseni kuvat eivät liity mitenkään mainitsemiini kuvauksiin, kunhan räpsin lastemme pyynnöstä eilen makkarissa vähän "heilumisfiiliksiä", jotka - kuten arvata saattaa - kääntyivät lopulta kiukuttelufiiliksiksi kuopuksen osalta ;)

3 kommenttia:

  1. Ihana tapetti!:)

    Voimia sinulle!

    Virpi

    VastaaPoista
  2. en tiedä auttaako sulle, mut näiden neulojen pitäs auttaa hyppytikkiin saumurissa: http://tirsokas.com/shop/cat/product_details.php?p=838

    ihana tapetti ja ihanat lapset!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanat!! <3

    Ja glenni, kiitos vinkistä! mulla vaan ei ole koskaan tehnyt ennen tuota hyppytikkiä kun vasta nelisen päivää (alkoi suht yhtäkkiä), ja eilen meni ihan mahdottomaksi. joku ihme juttu ja pitänee viedä korjautettavaksi :(

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)