lauantai 12. tammikuuta 2013

Kankaiden hyötytuhoa







Kuopus on hyvä syy tuhota aivan-liian-runsaita kangasvarastoja. Metsolan keltainen bambitrikoo muotoutui bodymekoksi kietaisukaula-aukolla. Jujuksi leikkasin sekaan kelta-valkoista raitatrikoota, en muista enää mistä on hankittu. Meillä käytetään vieläkin suurimmaksi osaksi bodeja kun niissä pysyy selkä ja masu kivasti piilossa, vaikka käyttäjä vähän pyöriskeleekin pitkin lattioita :)

Siniset sydänlegginsit ompelin OB:n little houses -kaavalla (olisiko ollut numerossa 1/12). Reilut lökäpöksyt nämä ovat vielä meidän rimppakintulle, vaikka tein 68-koon leveydellä ja 74-koon pituudella. Tosin meidän 1v1kk neidillä käytetään ihan täysillä vielä 62-koon bodeja. Hän on P_I_E_N_I (vuosikasneuvolakäynnillä mitat olivat 67,2cm/6,6kg). 

No, takaisin asiaan :) Minun silmääni tuo sydän on jotenkin hirveän suloista, ja ajattelin tehdä niinkin järkyttävän asian pöksyjen käytön suhteen, että puen ne juurikin tuon bambimekon kanssa, vaikka tuleekin kahta kuviota. Sydän ei häiritse omassa silmässäni toisen kuvion kanssa, koska on niin toistuvaa ja suhteellisen pientä. Peppupalan sekä lahjeresorit leikkasin tarkoituksella väärin päin.

Ompelin joku aika sitten myös iki-ihanasta Musikantit-luomukankaasta niinikään bodymekon. Kuosin on suunnitellut Pikkukiiski, ja kangas on tilattu joskus Mussukat-verkkokaupasta. Aiemmin en ole raaskinut leikata siitä mitään, mutta vihdoin se pääsi paininjalan alle ja sain vielä lopusta kankaasta legginsitkin, joita en nyt jaksanut kuvata.

5 kommenttia:

  1. Tuo bambimekko on tosi ihana! Muutki ompeluksetkin oikein somia, mutta jotenkin tuo keltainen luomus pisti heti silmää (:

    VastaaPoista
  2. Keltaine ja sininen sopii tosi hyvin yhteen!!! Onpa Teillä pieni söpöläinen, mutta kyllä ne kasvaa omalla vauhilla!!!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja vaatteita ja malli on mitä suloisin <3

    VastaaPoista
  4. Ihana pikkuinen teillä. Täällä toinen ihan saman ikäinen. Mutta jo 72cm ja 8 kiloa! :) Ja aivan ihania vaatteita olet tehnyt!!!!

    VastaaPoista
  5. Iloisia ja pirteitä vaatteita. Ihana tuo teidän pieni söpöläinen. :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)