torstai 10. helmikuuta 2011

Hiljaa hyvä tulee...






Niitä keskeneräisiä lupailin jatkavani, joten tässä muutama valmistunut. Minusta on aina hauska tehdä vielä lopuksi viimesilauksen pölyjen ja langanpätkien puhdistus, tarpeen vaatiessa silitys ja lopuksi kiinnittää vielä tuotelappu ;) Vähän niinkuin pienenä tyttönä leikittiin kauppaleikkiä leikkimökissä oikeilla (tyhjillä) ruokapakkauksilla ja maksettiin oikeilla (vanhoilla) rahoilla... :D Erona lapsuuden muistoihini on, ettei tämä ole leikkiä, mutta yhtä mukavaa kyllä! 

Re-made -housut on tehty aikuisten housuista, joista sain mukavasti myös taskut suoraan näihin lasten housuihin. Vyötärön lisäksi lahkeissa on pitkät resorit, tosi perusmalli muuten. Velourpuseroissa pupuja ja t-rexejä. Tuo t-rexien tumma petrooli velour on kyllä uskomattoman vaikea kuvattava, ja vaikka yritin saada väriä näkymään mahdollisimman todenmukaisena, en onnistunut yrityksessäni kovinkaan hääppöisesti.

Kunpa saisi jossakin välissä aikaa tehdä jotain kesävaatteitakin! Suunnitelmissa resorillisia housuja kesäversiona, capripituisina jne. Yhtenä päivänä piirsin myös liivihameen kaavan 60-luvun tyyliin - kapeahko, lyhyt malli etukappaleen poikkisaumalla ja isoja nappeja... Tuon kaavan haluaisin ehtiä koeommella, ihania punaisia, valkoisia, mustia ja vihreitä nappejakin on jo ostettu valmiiksi :)

PS: Lisäsin muutaman käyttäjäkuvan ennen joulua ompelemistani puudelitunikoista. Käykää kurkistamassa suloisia malleja! :)

7 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita oot taas saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat noi ylimmät housut! Tai onhan noi kaksi muutakin, mutta hyvä idea käyttää kangasta vanhoista aikuisten housuista, noi on niin söpöt ja tuollasia housujahan näkee kaupoissakin pojille myytävän. Tosin ei tietenkään yhtä hienoja :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja ja reippaan näköisiä vaatteita. Ihania värejä. Mistä ostat velourit? Se meidän mekko on niin ihanan tuntuista, että sitä haluaa vaan hipelöidä. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos NorppaStiina :) Se keltainen velour on Kotimäen puodista, se on kyllä tosi ihanan pehmeää ja laadukasta - tosi tiheää :) Tässä vihreä on Stof&Stilin ja tumma petrooli on Kestovaippakaupan, jos oikein muistan.

    VastaaPoista

Kiitos, että jaoit ajatuksesi kanssani! Inspiroivaa päivää sinulle, kiva että viihdyit :)